Ajankohtainen ykkönen on yksi Pirkkalan yhteislukion ikimuistoisimmista tapahtumista koko ensimmäisen lukiovuoden aikana. Ajankohtaisen ykkösen ideana on suunnitella ja toteuttaa kuvitteellinen mutta realistinen television ajankohtaislähetys, joka sisältää muun muassa paneeleita ja videoita ryhmälle osoitetusta aiheesta. Ryhmiä on yleensä kolme, ja jokaisessa ryhmässä on noin 30 henkeä. Ryhmien tehtävänä on toteuttaa oma livestudioesitys, joka kestää noin 20–40 minuuttia.

Tänä vuonna nähtiin taas todella monipuolisia ja moniäänisiä esityksiä. Muistamisen arvoisia niistä teki niiden erilaisuus. Vaikka kaikki studiot keskittyivät tiimiperiodin pääteeman mukaisesti Afrikkaan, olivat niiden aiheet silti monipuolisia ja vaihtelivat Marburg-viruksesta Kongon kobolttikaivoksiin ja padon sortumiseen. Jotkin ryhmät painottivat enemmän livekeskusteluja ja paneeleita, kun taas toiset ryhmät painottivat enemmän editointia, videoita ja muuta grafiikkaa. Ajankohtainen ykkönen eroaa muista tiimiperiodin tiimihaasteista, koska sitä on toteuttamassa paljon suurempi joukko kuin muita tiimihaasteita, jotka toteutetaan oman tiimin kanssa. Tämän ansiosta studiot hyödyntävät opiskelijoiden uniikkeja taitoja ja osaamista niin ilmaisussa kuin tietotekniikassa. Kaiken kaikkiaan Ajankohtaisen ykkösen perinne jatkui taas vahvana tänäkin vuonna ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Riku Kuisma

Mediakurssi