Innova-yritysyhteistyöjakso 2021 saatiin viidennen kerran päätökseen. Tiimit esittelivät aikaansaannoksiaan muulle lukiolle torstaina 2.12. Yhteistyökumppanit olivat haastaneet opiskelijat pohtimaan ennakkoluulottomia ratkaisumahdollisuuksia erilaisiin ongelmiin.
Särkänniemen tiimi oli suunnitellut kesänaloitustapahtuman 15–17-vuotiaille nuorille. Ideana oli Havaiji-teemainen tapahtuma, jossa olisi aktiviteetteina esimerkiksi benji-hyppy ja vaahtobileet ja esiintyjinä mm. Gettomasa ja Gasellit.
Elämys- ja ohjelmapalveluja tarjoavan The Amazing Cityn tiimi sai tehtäväkseen ideoida uuden matkailuelämyksen. Tiimi suunnitteli pelin, johon saatiin lisäinnoitusta Squid Game -sarjasta.
Tampereen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajakoulutuksen tiimi pyrki vähentämään ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä alasta ja houkuttelemaan uusia opiskelijoita TikTok-videoiden avulla. Malliksi ryhmä oli kuvannut kolme lyhyttä videota.
Näsimentorin tiimi oli rakentanut kouluvierailuja varten nuorten syrjäytymistä ja suvaitsemattomuutta ehkäisevän keskustelutilaisuuden mallin, jossa yleisöä aktivoidaan erilaisilla peleillä. Mukana menossa olivat näyttelijä ja sometähti Eero Herranen eli EuroHoo sekä Riesa-pelle.
Kaksi tiimeistä vieraili opettajineen 1.12. Hämeenlinnassa Aulangolla järjestetyssä valtakunnallisessa tutoropettajapäivässä esittelemässä Innova-tiimijaksoa.
Sara Jarske
Mediakurssi