Torstaina 17.11 kirjailija Emmi Itäranta vieraili kertomassa Silmun ensimmäisen vuoden opiskelijoille itsestään, ammatistaan ja teoksistaan. Ennen esitystä opiskelijat lukivat Itärannan novellin “Maan iho”, jossa otetaan kantaa luonnon asemaan tulevaisuudessa. Novelli olikin paljon esillä esityksessä, ja Itäranta kertoi opiskelijoille luonnon merkityksestä ja sen oikeuksista. Itäranta myös avasi yleisölle novellinsa tarinaa ja sen symboliikkaa.

Itäranta kertoi 14 vuodestaan Isossa-Britanniassa ja kuvaili novellin “Maan iho” valmistumisprosessia ensimmäisestä ajatuskartasta novellin aiheiden taustatutkimukseen. Hän oli myös hakenut inspiraatiota kirjoista “Loistavat kasvit” (Stefano Mancuso) sekä “Puiden salainen elämä” (Peter Wohlleben). Itäranta korostaa novellissaan luonnon oikeuksia, sillä luontokin elää ja tuntee siinä missä ihminenkin. Itärannan maailmassa luonnolla ja ihmisillä on samat oikeudet, joita novellissa aletaan toteuttaa.

Itäranta kertoi, että silloiset Ison-Britannian koronarajoitukset häiritsivät hänen luovuuttaan, mikä vaikeutti tekstin tuottamista. Tämä sai Itärannan muuttamaan työskentelytapojaan, ja hän alkoi sanella tarinaansa puhelimelle kirjoittamisen sijaan. Yleisön kysymykseen “mitä kirjailija tekee silloin, kun ei keksi mitään taikka jaksa kirjoittaa?” Itäranta vastasi suosittelevansa keskittymistä hetken johonkin muuhun kuin kirjoittamiseen. Hän myös kertoi kielenvaihdon edistävän tekstin syntymistä. Tämä onkin yksi syy, miksi Itäranta kirjoittaa kaikki teoksensa suomeksi ja englanniksi.

Yleisöä kiinnostivat erityisesti kirjailijan ammatti ja hänen novellinsa. Itäranta esimerkiksi kertoi, miten hänestä tuli kirjailija. Ammatinvalinnan taustalla olivat suuri intohimo lukemiseen, halu kirjoittaa ja toisilta ihmisiltä saatu palaute.

Teemu Inkovaara ja Martti Rosendahl

Mediakurssi